Sirkiä Juhani puheenjohtaja
Ratsukatu 5
53600 Lappeenranta
juhani.sirkia@quicknet.inet.fi
p. 040 5725530
» Energiaselvitys Ruotsalaisista lahjataloista
» Puutarhajätteiden keräyslava 15.5.2012. klo 9-19 LEIRISSÄ
» Puutarhajätteiden vastaanotto 19.4 alk.
Leirin asukasyhdistys perustettiin 16.01.2001 ja se on vakiinnuttanut vähin erin omaa toimintaansa. Jo aivan tuota pikaa asukasyhdistyksemme tulee siis toimineeksi 10 vuotta ja sitä on syytä juhlistaa toimimalla aktiivisesti tämä vuosi ja katsoa mitä se muuta voisi olla sitten juhlavuonna 2011. Leirin ja Pallon kaupungiosayhdistyksellä, mutta ennenkaikkea täällä asuvilla ihmisillä ja toimivilla yrityksillä on yhdessä vaalittavana ja kehitettävänä vanha ja perinteinen osa kaupunkiamme. Asukastatoiminta mitoitetaan resurssien ja rahavarojen mukaan eikä kenellekään haluta kannettavaksi liian isoa työtaakka. Mikäpä olisikaan läheisempää toimintaa kun toimia oman asuinalueensa viihtyvyyden ja turvallisuuden eteen? Uudistuaksemme ja täyttääksemme asukkaiden toiveita toimintaamme kaipaamme jatkuvasti uusia innovatiivisia ja toimeliaita henkilöitä ja juuri tällä hetkellä erityisesti Pallon suunnalta. Ota yhteyttä ja kerro millaisissa asioissa Sinä haluaisit olla mukana toimimassa.
Onko Sinulla muistissa jotain mukavia muistoja tai faktatietoja Leiriltä tai Pallosta, esimerkiksi:
Laita asoita ihan vapaamuotoisesti paperille tai sähköpostilla. Katso valokuva-arkistojasi, kysele valokuvia lähipiiristäsi. Apusi on enemmän kuin tarpeen ja hyödyllistä!
Leirin ja Pallon kaupunginosayhdistys on yksi kaupunkimme vireimmistä asukasyhdsistyksistä. Kaupunkimme on kasvoi LInnoituksesta Palloon ja edelleen Leirille. Vaalittavana on siis paljon historiaa. Järjestämämme tilaisuudet ovat aina vetäneet hyvin kiinnostuneita paikalle.
Tule miettimään kanssamme tulevaa toimintaa! Asukasyhdistyksemme on myös aktiivinen toimija liikenteen ja asukaviihtyvyystekijöihin aloitteenpanijana Lappeenrannan keskusta-alueen asukasraadissa.
Asukasyhdistyksessämme on ehdottomasti liian vähän toimijoita mm. Pallon alueelta.
Ota reilusti yhteyttä meihin. Tällä verkkosivuilla kerrotaan myös toiminnastamme, kokouksista ja yhteyshenkilöistä.
Päivitetty viimeksi: 2012-05-17 10:52:21