Ladataan

Yhdistys ja säännöt

LEIRIN KAUPUNGIOSAYHDISTYKSEN
SÄÄNNÖT

Nimi ja kotipaikka

1 § Yhdistyksen nimi on Leirin kaupunginosayhdistys.  Sen toimialueena on Leirin kaupunginosa ja kotipaikka Lappeenrannan kaupunki.

Tarkoitus ja toiminta

2 § Yhdistyksen tarkoituksena on työskennellä toimialueensa sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten olojen kehittämiseksi alueellisen omaleimaisuuden pohjalta lähtien, osallistua ja pyrkiä vaikuttamaan tätä koskevaan yhdyskuntasuunnitteluun, toimia kokonaisvaltaisen kotiseututyön tavoitteiden saavuttamiseksi paikalliskulttuurin ja –historian tallennukseen, ympäristösuojeluun ja maisemanhoidon sekä matkailun aloilla sekä työskennellä asukkaiden kotiseututuntemuksen ja –kiintymyksen sekä viihtyvyyden ja paikallishengen lisäämiseksi.  Yhdistys toimii poliittisesti sitoutumattomana.  Yhdistyksen jäseniä ovat automaattisesti kaikki toimialueella vakituisesti asuvat henkikirjoitetut, fyysiset ja juridiset henkilöt.

3 § Tarkoituksena toteuttamiseksi yhdistys
– tekee aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja viranomaisille,
– on yhteistyössä kotiseututyön keskusjärjestöön, kunnan, valtion seurakuntien sekä muiden samoja päämääriä toteuttavien yhteisöjen kanssa,
– suorittaa ja tukee kotiseutua koskevaa keruu-, tutkimus- ja julkaisutoimintaa,
– järjestää tiedotus-, kokous- ja esitelmätilaisuuksia,
– toimeenpanee näyttelyjä ja retkeilyä sekä
– toimii muilla samantapaisilla tavoilla.

Kokoukset

4 § Yhdistyksen vuosikokous on pidettävä ennen maaliskuun loppua.  Lisäksi johtokunta voi tarvittaessa kutsua koolle ylimääräisen kokouksen, mikäli vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen jäsenistä kirjallisesti vaatii ylimääräisen kokouksen kutsumista koolle tietyn asian käsittelyä varten.  Johtokunta on velvollinen toimittamaan kokouskutsun seitsemän (7) päivää ennen kokousta.  Yhdistys kutsutaan koolle vuosikokouksen määräämällä tavalla joko ilmoittamalla kirjeellisesti tai niissä lehdissä, joista vuosikokous päättää.  Kokouskutsu on toimitettava vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta.

5 § Yhdistyksen kokouksessa on äänioikeus jokaisella 15 vuotta täyttäneellä.  Päätökset tehdään yksikertaisella äänten enemmistöllä.  Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan tarkastajaa.
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus ja päätetään sen hyväksymisestä.
4. Hyväksytään alkaneen vuoden toimintasuunnitelma
5. Valitaan yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja, jota kutsutaan yhdistyksen puheenjohtajaksi, ja varapuheenjohtaja sekä erovuoroisten jäsenten tilalle uudet.
6. Käsitellään muut mahdolliset esille tulevat asiat, jotka johtokunta haluaa vuosikokoukselle esittää tai jotka vuosikokous haluaa ottaa käsiteltäväksi.

Johtokunta

6 § Yhdistyksen toimintaa suunnittelee ja johtaa vuosikokouksessa valittava johtokunta, johon kuuluu kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kahdeksan kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua muuta jäsentä, joista vuosittain on puolet erovuorossa. Jäsenten erovuorot määrätään ensin arvalla, sitten vuoron mukaan. Johtokunta kutsuu sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt vuodeksi kerrallaan. Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta ja päätösvaltainen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan sekä vähintään neljän jäsenten ollessa läsnä.  Johtokunnan on kokoonnuttava, kun vähintään neljä jäsentä sitä vaatii.

Nimenkirjoittajat

7 § Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, yksi tai kaksi yhdessä, tai sihteeri yhdessä puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kanssa.

Talous

8 § Yhdistyksen tilit päätettävä kalenterivuosittain

9 § Yhdistyksellä on oikeus tarkoituksensa toteuttamiseksi ottaa vastaan lahjoituksia ja avustuksia sekä asianmukaisella luvalla toimeenpanna arpajaisia ja rahankeräyksiä.

Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

10 § Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä ainoastaan yhdistyksen kokouksessa.  Muutosehdotusten on tällöin hyväksytyksi tullakseen saatava vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä.

11 § Ehdotus yhdistyksen purkamisesta on käsiteltävä kokouksessa ja ehdotuksen on hyväksytyksi tullakseen saatava kokouksessa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä.

12 § Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat luovutetaan kotiseututyötä edistävään tarkoitukseen sen mukaan kuin yhdistyksen viimeinen kokous päättää.

Yhdistyksen säännöt hyväksytty perustavassa kokouksessa 16.01.2001.